Kellogg’s Pohjoismaissa

Kellogg’s saapui Pohjoismaihin vuonna 1929. Seuraavien vuosikymmenten aikana siitä tuli Skandinavian suurin aamiaistuotteiden valmistaja.

Kellogg’s-tuotteet esiteltiin Pohjoismaissa jo 1920-luvulla. Paikalliset yhteistyökumppanit ja jakelijat huolehtivat myynnin onnistumisesta.
Vuonna 1954 Kellogg’s perusti ensimmäisen Corn Flakes -hiutaleita ja Rice Krispies -muroja valmistavan tuotantolaitoksensa Ruotsiin, minkä jälkeen Norja, Suomi ja Tanska saivat myös omat tuotantolaitoksensa. Tuotantolaitokset perustettiin yhteistyössä paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Nämä olivat Kungsörnen Ruotsissa, Vaasamills Suomessa, suklaatehdas Freia Norjassa ja Engelsk-Dansk Biscuitfabrik Tanskassa.

Tanskaan suurempi tehdas

Vuonna 1963 Kellogg’s ryhtyi tiiviiseen yhteistyöhön Svendborg Boghvede- og Havremøllen kanssa, ja sinne siirrettiin koneet muista tuotantoyksiköistä. Samaan aikaan Tanskan-tehdas aloitti tuotteiden toimittamisen Ruotsiin ja Norjaan.
Vuonna 1965 Kellogg’s osti tehtaan, ja yhtiön uudeksi nimeksi tuli Nordisk Kellogg’s A/S. Hallinto ja myyntijohto sijoitettiin Kööpenhaminaan, mutta tuotanto-, osto- ja laskutustoiminnot jäivät Svendborgiin. Seuraavien vuosien aikana aamiaistuotteiden tuotanto laajeni siten, että se kattoi kaikkien neljän maan kysynnän, ja paikallistuotanto Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa lopetettiin.
Seuraavan pitkän ajanjakson kuluessa tehdasta modernisoitiin jatkuvasti ja tuotantokapasiteettia kasvatettiin, ja 1980-luvulle saavuttaessa siitä oli tullut huippumoderni, tehokas ja ympäristön huomioiva tehdas. Svendborgin-tehdas jatkoi tuotantoaan vuoden 1997 loppuun, jonka jälkeen se suljettiin, ja aamiaistuotteiden pohjoismainen tuotanto siirtyi tehtaisiin, jotka sijaitsevat Englannissa, Saksassa ja Espanjassa.

Omat myyntikonttorit

Vuodesta 1987 lähtien Nordisk Kellogg’s alkoi perustaa omia myyntikonttoreitaan. Norja sai ensimmäisen myyntikonttorinsa vuonna 1987, samalla kun yhteistyö Freian kanssa päättyi. Ruotsissa Kellogg’s sai oman myyntiorganisaation vuonna 1989 – ja Suomi vuonna 1993.
Nordisk Kellogg’sin pääkonttori sijaitsee nykyisin  Kööpenhaminan laitamilla, jonne on sijoitettu yhtiön hallinnolliset toiminnot ja myyntijohto.

Hyvä
alku
päivälle?

Lue lisää täältä

Valmennus
on osa
kulttuu-
riamme

Näin työskentelemme

Mitä tarkoitamme markkinoinnilla?

Lue lisää täältä