Lene työskentelee Kellogg'sin logistiikkaosastolla Demand Plannerina, mikä tarkoittaa sitä, että hän on päivittäin yhteydessä moniin Kellogg’sin työntekijöihin – sekä Kööpenhaminan konttorissa että sen ulkopuolella.
”Päivittäisessä työssäni en ole yhteydessä ainoastaan tanskalaisiin kollegoihini, vaan yhtä usein myös muiden Pohjoismaiden konttorien kollegoihin. Työhöni kuuluu muun muassa arvioida kampanjoita, tuotelanseerauksia ja erilaisia ennusteita yhteistyössä Business Managerien kanssa sekä lisäksi tehdä analyysejä, jotta voimme viime kädessä tarjota parasta mahdollista asiakaspalvelua.”
”Toinen puoli konsernin sisäisistä kontakteistani koostuu jatkuvasta päivittäisestä yhteydenpidosta kollegoihin Saksassa, Espanjassa ja Englannissa sijaitsevissa tehtaissamme. Heihin on mukava olla yhteydessä. Silloin käsittää, miten eri kulttuureissa ajatellaan asioista eri tavoin, ja että olemme kuitenkin samaa yhtiötä – en koskaan ajattele soittavani jollekin Saksaan, vaan soitan työtoverilleni."
”Koska olen työskennellyt täällä jo kauan, olen ollut vuosien mittaan mukana toteuttamassa erilaisia IT-järjestelmiä. Viimeksi vuonna 2004 otimme SAP-järjestelmän käyttöön. Olin mukana toteuttamassa ennusteosuutta, mikä oli mielestäni jännittävä haaste. Olemme monessa asiassa olleet Pohjoismaissa paljon muita edellä IT-järjestelmiemme ja -prosessien suhteen, ja siksi olemme usein voineet kulkea etulinjassa ja auttaa muunmaalaisia kollegoitamme. Se luo myös tiettyä ammatillista ylpeyttä. Mielestäni on myös jännittävää, että prosessit ja menettelytavat kehittyvät alinomaa, sillä se tuo työhön dynamiikkaa."
Lenelle tärkeintä on toimia yhteydenpitäjänä eri sidosryhmien välillä.
”Toimiessani solmukohtana myynnin, markkinoinnin, tuotannon, varastojakelun jne. välillä, työni vaatii kokonaisuuksien hahmottamista ja erittäin hyviä yhteistyötaitoja. Demand plannerin haasteena on asiakkaiden ostojen ennustaminen (arvioiminen) niin tarkasti kuin mahdollista, jotta varmistamme optimaalisen tuotannon ja jotta pystymme samanaikaisesti vastaamaan päivittäistavarakaupan esimerkiksi kampanjoinnille ja markkinoinnille asettamiin haasteisiin.”
Lene arvostaa Kellogg’sia työpaikkana, koska siellä voi työskennellä hyvinkin vapaasti.
"Täällä työntekijöiden oletetaan olevan oma-aloitteisia, mikä tarkoittaa myös sitä, että voi itse hyvin pitkälti päättää omista työskentelytavoistaan. "Ei vapautta ilman vastuuta" sopii myös Kellogg'sin ohjenuoraksi ja tekee siitä itse asiassa oikein hyvän työpaikan."