Tuotantomme

Aamiaistuotteitamme valmistetaan usein eri tavoin; tuotantotapa riippuu muun muassa viljalajista. Seuraavasta voit lukea lisää kolmesta yleisimmästä aamiaistuotteiden valmistustavastamme.

Maissi- ja vehnäpohjaiset tuotteet

Corn Flakes- ja Frosties-tuotteet valmistetaan maissista. Ennen kuin maissista ja vehnästä saadaan rapeita hiutaleita, jyvistä on poistettava kuoret ja alkiot. Alkio on jyvän osa, josta syntyy uusi kasvi. Puhdistetut maissin- ja vehnänjyvät keitetään sen jälkeen painekeittimissä sokerin, suolan ja mallasuutteen kera. Sitten jyvät kuivataan lämpimän ilmavirran avulla ja valssataan eli puristetaan hiutaleiksi. Valssatut hiutaleet paahdetaan uunissa, jotta niistä tulee rapeita. Joihinkin tuotteisiimme sumutetaan paahtamisen jälkeen esimerkiksi hunajaa, sokeria tai kaakaota. Esimerkiksi Frosties-hiutaleet ovat itse asiassa Corn Flakes -hiutaleita, joihin on sumutettu sokeriliuosta.

Riisipohjaiset tuotteet

Rice Krispies ovat yksi esimerkki riisipohjaisista tuotteistamme. Myös niiden valmistuksessa kuoret ja alkiot poistetaan riisinjyvistä, minkä jälkeen ne keitetään sokeri-, suola- ja mallasuuteseoksessa painekeittimissä. Riisi kuivataan ja valssataan, ja lopuksi se paahdetaan kuivaksi suurissa uuneissa, jolloin riisinjyvät aukeavat. Aukeamisprosessia voi verrata maissinjyvien kuumennuksen aikana tapahtuvaan prosessiin, kun ne poksahtelevat ja muuttuvat popcorneiksi. Rice Krispies -murojen valmistuksessa ei kuitenkaan käytetä rasva-aineita.

Ekstruusiotuotteet

Kellogg’s valmistaa myös nk. ekstruusiotuotteita, joita ovat All-Bran Plus ja Rice Krispies Multi Grain, jotka ovat erimuotoisia kuin perinteiset hiutaleet. Kun tuotteita ekstrudoidaan, jyvät, sokeri, maltaat, suola ja muut ainesosat sekoitetaan ensin keskenään ja keitetään. Keitetty taikina laitetaan sen jälkeen "ekstruuderiin", joka muokkaa tuotteen halutun muotoiseksi. Esimerkiksi All-Bran Plus -vehnäleseistä tulee sauvan muotoisia ja Rice Krispies Multi Grain -muroista kuvioita. Lopuksi tuotteet paahdetaan kuiviksi suurissa uuneissa, jotta niistä tulee rapeita.

Pakkaaminen

Kaikki tuotteet pakataan ensin suojaavaan, rapeuden säilyttävään pussiin ja sen jälkeen pahvipakkaukseen, jottei sisältöön kohdistu painoa. Siten tuote ei murene kuljetuksen aikana.

 

Hyvä
alku
päivälle?

Lue lisää täältä

Valmennus
on osa
kulttuu-
riamme

Näin työskentelemme

Mitä tarkoitamme markkinoinnilla?

Lue lisää täältä