Olemme mainostaneet Kellogg’s-tuotteitamme jo lähes sadan vuoden ajan. Tarkoituksemme oli alun perin, kuten nykyäänkin, tiedottaa aamiaistuotteistamme, innostaa kohti terveellisiä elämäntapoja sekä luonnollisesti viedä yritystämme eteenpäin.
Yritämme sopeuttaa markkinointimme mahdollisimman hyvin pohjoismaiseen kulttuuriin ja mentaliteettiin. Siksi kuuntelemme mielellämme kuluttajien toiveita uusista tuotteista, joita ovat esimerkiksi vähäsokeriset lapsille suunnatut tuotteet. Haluamme myös yhä enemmän tiedottaa terveellisestä ravinnosta pakkauksissamme. Kotisivultamme voit itse tarkistaa aamiaisesi.
Lastentuotteemme sisältävät silloin tällöin leluja. Kaikki pakkausten sisältämät lelut ovat riippumattoman turvalaboratorion testaamia ja hyväksymiä ja ne ovat kaikkien pohjoismaisten ja eurooppalaisten sääntöjen mukaisia. Lisäksi haluamme lelujen innostavan lapsia toimintaan ja/tai muulla tavoin edistävän heidän kehitystään.